Hyvinvointi

Tekeekö hallittu syöminen onnelliseksi?

Vieraskynässä: Pina y Coco -bloggaaja (www.pinaycoco.fi)

Vääristynyt suhtautuminen ruokaan alkoi lapsuudesta

Mainittakoon heti tässä alkumetreillä, että painonhallinta on mahdotonta, jos suhde ruokaan on vääristynyt. Kodin ruokailutottumukset luovat lapselle terveellisen ja oppimista tukevan ruokavalion perustan, jota lapsi kantaa mukanaan vuosia. Emme tietenkään muista hirveästi ensimmäisistä elinvuosistamme, mutta tiedän kokemuksesta kuinka vaikeaa on opetella pois huonoista ruokailutottumuksista. Tukahdutan yhä alitajuntaisesti tunteitani syömällä ja ruokavalioni ei ole mikään täydellisen pyöreä lautasmalli.

Olen kuitenkin vuosien aikana opetellut kirjaimellisesti kantapään kautta itselleni toimivan ruokamallin. Ajattelin tänään hieman avata teille omia fiiliksiäni siitä, miltä tuntuu puntaroida kaikki ruokansa ja toivoa pikakelausnappulaa herkkupäivään. Palataan hetkeksi sinne lapsuuteen. Jo pienenä tyttönä opin ruoalla palkitsemisen salat. Jos itketti, suklaa helpotti. Jos ärsytti, suklaa helpotti. Jos nauratti, suklaa nauratti enemmän. Kierre lähti helposti liikkeelle ja vanhempien kontrollointi ei omalla kohdallani tuntunut toimivalta ratkaisulta.

Kaikki säädökset siitä, milloin makeisia saa syödä, oikeastaan vain saivat minut odottamaan karkkipäivää kaksin kerroin. Kun se karkkipäivä sitten tuli, söin karkkiöverit. Muiden lasten syntymäpäivät olivat oiva tilaisuus haukata ylimääräinen pala kakkua. Nuo ruokaöverit tulee yhä vedettyä välillä jopa aikuisiällä, kun ei ymmärrä lopettaa syömistä masun ollessa täysi. Olin jo nuorempana onneksi kova liikkumaan, enkä koskaan kokenut olevani ylipainoinen. Hieman rasvaisempi tai pyylevämpi kyllä, jonka totesi terveydenhoitajakin painoindeksiä katsoessa.

Tasapainoinen minä

Ruoka valtaa ajatukset, aikuisenakin

Suurin ongelma itselleni ei ole koskaan ollut vaa’an lukema tai muiden ihmisten mielipiteet. Olen siunattu suhteellisen korkealla itsevarmuudella ja mitannut omia onnistumisiani lähinnä mentaalipolulla. Nuorena en vain ymmärtänyt, että kaikki pysyvät päätökset lähtevät omasta päästä. Urheiluhan on mentaalipuolen hommia, varsinkin kun puhutaan pitkäaikaisista muutoksista. Kun kasvoin hiljalleen lapsesta teiniksi ja siitä aikuiseksi, huomasin, miten paljon ajatukseni yhä pörräävät ruoan ympärillä. Aikaisemmin en ollut pysähtynyt ajattelemaan, miksi syön suklaata, jos surettaa.

Toisen ihmisen inspiroimana päädyin vuosien tanssitauon jälkeen urheilemaan. Alku oli takkuinen, sillä teinivuodet olivat kerryttäneet painoani alkoholin ja mättöruoan ansiosta. Rupesin tarkkailemaan syömisiäni. Ruokavaa’asta tuli osa jokaista ateriaani ja jääkaapin valo tuskin näkyi purkitettujen ruokieni takaa. Tunsin olevani täydessä kontrollissa syömisestäni. Eväät onnistumiseen oli suuret. En vain tiennyt, missä halusin onnistua, sillä en ollut tarkasti määrittänyt tavoitettani. Nyt jälkikäteen ajateltuna tavoitehan oli kirkkaan selvä: voida paremmin, olla energisempi, onnellisempi ja enemmän läsnä elämässä.

Luulin, että suunnitellut kahdeksat treenit kuntosalilla ja atleettisen tarkka ruokavalio tekisivät minut onnelliseksi. Muutama vuosi kului ja olin fyysisesti elämäni kunnossa. Hieman tosin ikävöin kadonneita rintojani, kun kuppikokoni oli tippunut kahdella ja naisellisuutta oli ikävä. Keskittymättä liikaa nyt ulkoisiin tekijöihin, tuli ruoan säännöstelystä iso osa elämääni. Oikeastaan arkeni pyöri sen ympärillä. Olin vaihdossa Espanjassa, jossa nuoret tekivät paljon yhdessä ja kotibileitä oli harva se päivä. Yritin aktiivisesti pitää balanssissa juhlimista ja treenaamista. Ne eivät ole kuitenkaan paras kombo, joten toinen kärsi aina toisesta.

Muistan noihin aikoihin miettineeni ensimmäisen kerran pitkään aikaan, olenko edes onnellinen purkitettujen ruokieni ja säännöllisten treenieni seassa. Ateriarytmini oli niin säännöllinen, että läheiseni varmasti muistivat jokaisen ruokani ulkoa. Niitä ei kovin montaa sorttia siis ollutkaan, muistaakseni vaihtuvat viisi kappaletta. Arvaatte varmaan, että en voinut kokonaisvaltaisesti paremmin kuin pulleampana tai ollut kiinni elämässäni. Mitä läsnäoloa on sellainen, jossa kieltäydyt tapasillalliselta, sillä et halua syödä ohi ruokavalion?

Hyvä olo koostuu mielen tasapainosta ja kohtuudesta, tietää PInja.

Ajattelin syömistä 24/7. Kauppalaskuni olivat toistuvasti sentilleen saman verran, muutamaa kasvisten painoheittoa lukuun ottamatta. Sellainen elämä ei ole normaalia, eikä sellainen syöminen terveellistä. Tässäkin tapauksessa olin vetänyt ääripäät, enkä kulkenut sitä omaa kultaista keskitietä. Koin jatkuvasti morkkista, jos söin itselleni laatimien ohjeiden ohi. Olin sopinut itseni kanssa kerran viikossa syöväni sallitusti ohi ruokavalioni. Tämähän tarkoitti, ei suinkaan enemmän terveellistä ruokaa, vaan vähän terveellistä ja liikaa ja huonoilla arvoilla varustettua ruokaa.

Ajatteluun muutos, hyvinvointiin muutos

Ruoka ei ole leikin asia, olen oppinut sen syvän sanoman. Tajusin, että oma suhtautumiseni syömiseen sekä treenaamiseen oli vääristynyt. Halusin radikaalia muutosta, sillä en ole mikään maailman malttavaisin ihminen. En tiedä, mikä tapahtuma elämässäni oli se ”muutoskohta”, mutta pikkuhiljaa rupesin vähentämään ruoan tarkkailua ja syömään enemmän. Rupesin kasvissyöjäksi ja aloitin joogan. Vaihdoin raskaan harjoittelun keveään ja ruokavalioni enemmän hiilaripainotteiseksi. Paino nousi, mutta fiilikseni oli hyvä.

Tällä polulla olen yhä. Arkiliikuntani koostuu joogasta ja peruskunnon ylläpitämisestä. Olenkin tajunnut, että perusliikunta voittaa salilla rehkimisen koska vain 6-0. On tärkeämpää kävellä portaat ylös, eikä valita hissiä eilisen päivän jumittuneen peppulihaksen vuoksi. Voisin tehdä enemmän fyysisiä harjoitteita, tiedän sen. Voisin tiputtaa muutaman kilon ja oloni olisi varmasti energisempi. Nykyään annan asioiden tapahtua ja keskityn eniten oman mieleni tutkimiseen. Mitä parempi fiilis pääkopassa on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vaa’an lukema näyttää huomenna vähemmän kuin eilen.

En ole se täydellinen lautasmalliesimerkki ja ruokailutottumukseni etsivät yhä suunnannäyttäjää. Syön päivässä 3-4 ateriaa. Skippaan aamupaloja, sillä en tykkää joogata aamupalan päälle ja sitten se herkästi unohtuu kokonaan. Syön lounaan usein kahdelta iltapäivällä ja sen kyljessä liikaa vaaleaa leipää. Juon viiniä, mutta rakastan myös marjoja. Syön liian harvoin välipaloja ja iltapalani on usein lämmin ruokani. Yritän kuitenkin olla parempi ja kropassani tuntuu hyvältä. Kuuntelen, mitä sillä on sanottavaa ennen kuin soimaan itseäni huonoista valinnoista.

Tukahdutan vielä tänäkin päivänä tunteitani syömällä, mutta nykyään tiedostan nopeammin, kun teen niin. Kyseenalaistan siis tilanteita ja kysyn itseltäni: syönkö nälkääni vai haluuni? Toisinaan olen menkkapää, joka tarvitsee suklaalevyn. Joskus olen juossut sen rankimman lenkkipolun viikon jokaisena päivänä, eikä mieleeni ole juolahtanutkaan makeiset. Näettekös? Olen ihminen, kuten me kaikki olemme. Mitä enemmän tutkin itseäni ja ikäviä tunteitani, sitä vähemmän olen tunnesyöjä. Ruokailutottumukset muuttuvat elämämme mukana ja itselle ei kannata olla liian tiukkis. Näin kiteyttäisin tämän päivän tekstini.

Kiitos kun luit ja kerro toki, millaisia vastoinkäymisiä tai haasteita sinä olet kohdannut omien ruokailutottumustesi kanssa?

Pinja Mitrovitch / Pina y Coco

Lue lisää Pinjan tekstejä: www.pinaycoco.fi