Tiedotteet

Startup Superlaiffi sai taustatuekseen verkostoitumistyökalu Brellan kehittäneen Meomin

Tiedote, julkaisuvapaa 28.3.2019

Helsinkiläislähtöinen startup-yritys Superlaiffi on saanut taustatuekseen Jyväskylästä startanneen ohjelmistokehityksen suunnannäyttäjä MEOMin. Superlaiffi ja MEOM lähtevät ratkaisemaan liikkumattomuuden haastetta useiden kuntakumppanien kanssa, joista ensimmäisenä mukaan lähti Kuortaneen kunta

Superlaiffi on rakentanut ja kehittänyt sovelluksen joka auttaa aktiivisemman ja sosiaalisemman arjen saavuttamisessa. Hyviä tuloksia saadaan ihmisiä ja heidän tarpeita yhdistämällä.

– Sosiaalisuuden lisääminen, ryhmän paine ja motivaation ylläpito ovat avainasemassa muutoksen saavuttamisessa, kertoo Superlaiffin Arla Joensuu.

– Luvassa on yhteiskunnallisesti mullistavia tuloksia kuten juurisyynä tiedetyn yksinäisyyden sekä tätä kautta sairauspoissaolojen väheneminen ja aktiivisuuden lisääntyminen.

 

Ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat useat asiat yksinäisyydestä, ajanhallinnasta ja robotisoinnista lähtien

 

Ensimmäinen, loppuvuodesta 2018 julkaistu verkkosovellus paketoitiin liikunnan ja hyvinvoinnin ympärille. Tuoteprototyypin avulla tutkittiin liikkumattomuuden ongelmaa sekä tavallisten kansalaisten, että 15 yrityksen kanssa.

– MEOMin mukaantulo antaa meille valmiudet ryhtyä tositoimiin ja pääsemme vauhtiin kolmansien osapuolien kanssa. Olemme todella innoissamme, että urheiluopistosta ja upeista liikuntamahdollisuuksista tunnettu Kuortane lähti ensimmäisten joukossa mukaan alkavaan pilottihankeeseen.

Liittoutuminen ketterän ohjelmistokehitysyrityksen kanssa antaa vauhtia kasvulle

 

Superlaiffia kiinnostaa erityisesti muutoksessa olevien kuntien ratkaisut ihmisten aktivointiin.

– Yhteistyön mahtavuus on siinä, että meidän softan ja idean avulla pystymme hyvin kevyesti, halvalla ja nopeasti validoimaan täysin uusia hyvinvointia lisääviä malleja, kertoo Joensuu.

MEOMilta projektia vetää CTO Ville Muittari, jonka vahvuus näkyy menestyvien startupien luojana ja liiketoiminnan kehittämisen osa-alueissa.

– Alkamassa on mielenkiintoinen yhteistyö joka parhaassa tapauksessa tulee hyödyntämään meitä kaikkia osapuolia. Odotan mielenkiinnolla projektin etenemistä.

Lisätietoja:

Arla Joensuu, Superlaiffi, puhelin: 0456 56 70 65, arla@superlaiffi.fi, www.superlaiffi.fi

Ville Muittari, Meom, puhelin: 050 353 06 14, ville.muittari@meom.fi, www.meom.fi