Hyvinvointi

Ninja Sarasalo kertoo miten hyväksyä itsensä armollisesti.

Itsensä kanssa voi voida hyvin ja tasapainoisesti vaikkei pidä punttisalilla rehkimisestä, on kokenut uupumuksen ja kehoon on jäänyt raskausarpia, kertoo 36-vuotias monitoiminainen Ninja Sarasalo.

Vuonna 1997 ammattimallin työt aloittanut Sarasalo on Superlaiffin haastattelun aikana viimeisillään raskaana ja silti poseeraa upeasti ammattilaisen ottein kameran edessä. Miten Ninja ja keho on muuttunut parissakymmenessä vuodessa? – Toivottavasti olen järkevämpi kuin nuorena, Ninja nauraa. Silloin teininä sitä skitsoili milloin mistäkin mutta nyt olen todella kiitollinen tästä hetkestä. Mulla on tosi tasapainoinen ja hyvä olo itseni kanssa.

Ninja Sarasalo poseeraa ammattilaisen ottein viimeisillään raskaana. Kuva: Riikka Merikko.

Ninja on aloittanut työt 15-vuotiaana ja ammattimallin töiden lisäksi hän on ahkeroinut vuosia ruokayrittäjänä, laulajana ja hyvinvoinnin parissa. Miten olo ja elämä on muuttunut ja muuttanut?

– Mulla on ollut rajattomutta, enkä ole osannut kunnioittaa omia tarpeita. Huono olo ja börnis pakotti pysähtymään ja ensimmäistä kertaa pääsin kontaktiin oikeaan minääni ja minulle se oli lopulta hyvä asia. Tänä päivänä osaan puolustaa itseäni. Positiivinen elämänasenne mikä mulla on aina ollut näkyy eikä kuollut onneksi mihinkään. Tulevaisuus on valoisa.

Ninjan kaltaisilla luonnonlapsilla, luovilla ja isosti tunteella asioihin suhtautuvilla ihmisillä on riskinä loppuunpalaminen.

– Mun eri ei urat on ollut kirkkaita tähdenlentoja. Minulla on aina ollut helppo päästää irti enkä juokse mammonan ja menestyksen perässä. Mun ihmistyyppiin kuuluu, että väsähdän välillä. Tämä raskaus rauhoitti minua taas sopivasti ja on luonnollinen pysähtymisen paikka. Nyt pitää hetki hengähtää ja antaa itselleen aikaa ja rakkautta. Jokainen voi vain itselleen sen antaa.

Miten itseään voi auttaa löytämään tasapainon?

– Kävele luonnossa, hakeudu veden äärelle ja muista katsoa taivaalle, Ninja opastaa. Ne on ikiaikaisia ihmiskunnan luonnollisia asioita. Pitää auttaa muita ja pyrkiä yhteisöllisyyteen. Uskon, että luonto on ihmiselle tärkeintä hyvinvoinnin kannalta. Ihmistä ei ole luotu istumaan tietokoneissa kiinni, talojen sisällä.

Ninja on saanut apua uupumukseen bikram-joogasta, hengityksestä ja luonnosta. Hän käy päivittäin koiransa kanssa ulkoilemassa ja suosittelee puiden halaamista kaikille. Ninja ei jaksa suorituskeskeistä liikuntaa vaan löytää voimavaroja lempeämmistä keinoista.

Sarasalo on kiitollinen terveestä kehostaan. Kuva: Riikka Merikko

Miten äitiys on muuttanut mallin minäkuvaa?

Ninja on jatkanut mallinuraansa brändäämällä itsensä pyöreäksi malliksi.

– Olen saanut paljon paskaa ja minua on arvosteltu. Muotimaailmassa isot ihmiset on pelottavia ja ala on kieroutunut, kauneusihanne on mitä on. Toivon, että olen ollut esimerkkinä nuorille naisille olemalla just sellainen kuin olen.

-Musta tuntuu, että olen itsevarmempi kuin nuorempana. Tottakai vartalon muutokset mietityttävät mutta enemmän olen kiitollinen, että vauvalla on kaikki hyvin ja että kehoni on terve, että voin synnyttää. Haastattelun aikana Sarasalo on viimeisillään raskaana. Hänellä on ennestään yksi poika miehensä kanssa. Muutama päivä tapaamisemme jälkeen Ninjan toinen lapsi syntyy vauhdilla maailmaan. Synnytyskokemus oli Sarasalolle todella voimauttava kokemus.

Miten kehopositiivisuutta voisi lisätä?

Sarasalolla on vuosikymmenien kokemus raadollisen muotialan sisältä.

– Jos elämä pyörii liikaa oman itsensä ympärillä ja katse on liikaa omassa navassa, pitäisi löytää arvomaailmaa muualta. On niin paljon muutakin kuin ulkonäkö. Elämme egoismin aikaa ja se on loputon noidankehä. Me olemme paljon muutakin kuin meidän kehomme ja kasvomme.

Tasapaino itsensä kanssa löytyy opettelemalla ja kääntämällä katseensa pois omasta navasta, Sarasalo kertoo. Kuva: Riikka Merikko

Hyvän olon ohjeet? Mistä syntyy tasapaino, kehopositiivisuus ja hyvä olo?

Ninjan vinkit:

  • ole mahdollisimman paljon luonnossa, uskalla olla osa luontoa
  • kehu itseäsi joka päivä, yritä nähdä itsesi armollisessa valossa, valehtele vaikka itsellesi mutta sano kehut ääneen
  • hyvä ravinto, kiinnitä huomiota ruoan laatuun, syö kasviksia ja yrttejä, tee oikeita valintoja ravinnon suhteen niin olet balanssissa universumin kanssa

Mistä Sarasalo unelmoi?

– Haaveilen maailmanrauhasta. Toivon että saan jatkossa tehdä hyvinvoinnin parissa duunia ja saan sitä sitä kautta aikaan muutoksia maapallolla ja saan jeesata ihmisiä. Toivon, että rakkaus maailmassa lisääntyy. Pieniä hyviä tekoja, ne lisää onnellisuutta.

Superlaiffin podcast aiheesta kuunneltavissa pian iTunesista ja Spotifystä.

Teksti: Arla Joensuu / Superlaiffi

Kuvat: Riikka Merikko / Superlaiffi