Yrittäjyys

Äitiys ja (startup)bisnes

Olin eräällä Slush-viikon dinnerillä Onda-Siltasessa (kiitos Nicole superhyvästä safkasta ja tiimi hyvästä palvelusta) ja tuli puhetta naisten vähyydestä teknisillä aloilla. Pohdinta jatkui miten äitiyteen ja työntekoon suhtaudutaan, kerrottiin esimerkkejä. Pöydässä istui Suomessa asuva meksikosta kotoisin oleva nainen jolla oli pari lasta, sekä noin viisikymppinen kolmen lapsen äiti joka oli saanut iltatähden 43-vuotiaana. Molemmat olivat uramutseja.

Keskustelun sävy oli sen verran perinteinen, etten viitsinyt ottaa kantaa ollenkaan, vaan olin kuunteluoppilaana. Naisilla oli huonoja kokemuksia siitä miten erilailla miehiä ja pieniä lapsia kohdellaan, kuin naisia ja pieniä lapsia. Kuulemma kohautellaan kulmia kun äiti hakee lapsen myöhässä päiväkodista ja sanoo, että on juuri nyt paljon töitä. Kun isä tekee saman, se ymmärretään. Jos isä vie lapsen musiikkikeikalle peltorit lapsen päässä, se on söpöä, mutta jos sen tekee äiti, se saa jälleen paheksuvia kommentteja tai katseita, kuulemma.

Niin tai näin, äitejä bisneksessä ei ainakaan auta, että asiat tuodaan esille edellä mainituilla esimerkkitapauksilla, mielestäni valittaen ja negatiivisella sävyllä kerrottuna. Miksei tämä sama äiti voinut kertoa, että minulla ja perheelläni onnistui  yhdistää perheen hyvinvointi ja bisneksen teko. Että minä menin töihin, kun vauvani oli 8 kuukautta ja isä jäi vauvan kanssa kotiin ja hoiti taloudenpidon, pakkasi päiväkotirepun ja hoiti hammaslääkärit ja neuvolat. Että minä, bisnesäiti ja nainen, pystyin helposti yhdistämään vaativan työn ja pienen lapsen hoidon. Se sopi minulle ja luonteelleni mahtavasti. Nyt tästä keskustelusta jäi koko pöytään epämiellyttävä, nihkeä fiilis, eikä se ainakaan rohkaissut niitä naisia tai miehiä joilla lapsia ei vielä ollut.

Kun esikoiseni oli viikon vanha, kirjoitin vauva mukana vuokrasopimuksen silloisen yritykseni siihen asti isoimpaan liiketilaan, Kiseleffin taloon, Helsingin Aleksanterinkadulle. En silloin miettinyt sekuntiakaan mitä joku muu asiasta ajattelee, olenko jotenkin huono äiti (en ollut) tai onnistuuko yrittäjyys ja äitiys. Kun esikoiseni oli viisi kuukautta, kävin aamulla töissä ennen kuin mies meni omaan duuniinsa. Palasin taas takaisin yritykseeni iltapäiväksi kun mies tuli töistä kotiin ja otti kopin vauvasta. Silloinkaan en miettinyt, että kohautteleeko joku olkapäitään, paheksuuko tai onko tämä normaalia. Minulle ja vauvalleni työn ja vauva-ajan yhdistäminen oli normaalia ja hyvin meni. Kun tytär oli 8 kuukautta, palkkasimme kotiin ihanan Anskun joka huolehti ja hoiti lastamme kun minä palasin kokopäiväisesti töihin.

Jos tilanne olisi ollut toinen, eikä vauhdilla kasvava yritykseni olisi ollut juuri tuossa murrosvaiheessa ja tarvinnut minun, kaiken “luojan” panosta, olisin tietenkin mieluummin ollut koko ajan vauvan kanssa ja esimerkiksi nukkunut enemmän.

Minulla ei ollut vaihtoehtoja – yritys oli saatava tuottamaan. Sen muistan, että samoihin aikoihin tuttavapiirissä syntyneiden vanhemmat usein ihmettelivät, että miten on mahdollista johtaa kasvavaa yritystä hormonihuuruissa ja miten ihmeessä pystyn siihen.

Fakta on se, että jos on pakko, niin kaikkeen ihminen pystyy ja kaikesta selviytyy. Ja hyvin selviydyttiinkin; yrityksestä kasvoi miljoonaluokan bisnes joka myöhemmin myytiin onnistuneesti eteenpäin, lapsesta kasvoi reipas ja normaali. Bonuksena isälle ja lapselle kehittyi superhyvä ja toimiva suhde yhdessä vietetyn vauva-ajan ansiosta.

Yhteisödinnerillä vieressäni istui  ihana ja inspiroiva mentorini, nainen ja kahden lapsen äiti. Pohdimme yhdessä, että asenteet yritysmaailmassa eivät muutu ainakaan huonojen kokemusten kertomisella tai sillä, että pelätään muiden kommentteja omasta äitiydestä ja sen “työn” hoitamisesta.

Poikkeuksellisesti meitä maha pystyssä olevia teknisellä alalla toimivia naisia oli tuolla dinnerillä peräti kaksi ja hyvä niin, sillä esimerkkejä selvästi kaivataan.

Itse aikaisemmin mietin, mitä startup-piireissä pyörivät sijoittajat miettivät 7:llä kuukaudella raskaana olevasta yrittäjästä jolla on jo kotona yksi nelivuotias ja joka rakentaa uutta hyvinvointibisnestä mahan kasvaessa.

Onneksi tajusin haudata tämän ajatuksen nopeasti ja päätin, että se ei ole minun ongelmani mitä muut minusta ja perheeni kasvamisesta ajattelevat.

Jos mahdolliset yhteistyökumppanit pitävät lastensaantia jotenkin huonona juttuna, eivät he ehkä ole minulle ja yritykselleni kovinkaan sopivia kumppaneita menestyvän bisneksen rakentamista ajatellen.

Miksi sitten emme mentorini kanssa avanneet suitamme ja osallistuneet eriävillä kommenteilla illallisen äitiys-isyys-keskusteluun? Joskus on parempi antaa negatiivisten asioiden olla ja keskittyä niihin positiivisiin, kuten verkostoitumiseen ja ah, niin hyvään ruokaan.

Positiivista Slush-viikkoa erityisesti äideille ja isille.

Arla (ja vauva vatsassa)